Toimitusjohtajan terveiset: ”Ulkomaankauppa tarvitsee hyvin hoidettuja kansainvälisiä kuljetuksia”


Matti Urmas
FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmas lupaa, että frejalaiset ovat aina tavoitettavissa ja valmiina auttamaan kansainvälisissä kuljetusasioissa.

Kulunut vuosi on ollut kansainvälisessä bisneksessä täynnä epävarmuutta, sumuisia näkymiä ja lyhyitä reagointiaikoja. Tällaista aikaa tulee sietää vielä pitkään varsinkin vienti- ja tuontimarkkinoilla. Onneksi kokonaisvaltaisesti taloudessa ollaan vielä matalalla kasvukäyrällä, ja koronarokotteet antavat paljon kaivattua toivoa, että kurimus tulee päättymään vuoden 2021 aikana.

Poikkeuksellisissa olosuhteissa testataan yrityksen ja yhteisöjen muuntautumiskyky, ja oikein valitut kumppanuudet nousevat ratkaisevaan rooliin. Me FREJAlla olemme sitoutuneet ratkaisemaan asiakkaittemme kansainväliset kuljetustarpeet. Tämä sitoutuminen on tänäkin vuonna ollut avainasemassa, kun olemme ratkaisseet asiakkaidemme kansainväliset kuljetustarpeet heitä parhaiten palvelevalla tavalla.
Taloustutkimuksen asiakastyytyväisyystutkimuksessa toimintamme on jo kahdesti peräkkäin tutkitusti alan parasta. Tämä on tavoitteenamme jatkossakin – olla kansainvälisten kuljetusten ja huolinnan paras kumppani Suomessa.

Kansainvälinen rahti on kulkenut koko pandemian ajan

Kuluneen vuoden aikana olemme FREJAlla opetelleet tapaamaan asiakkaitamme etäpalavereissa ja työskentelemään hajautetusti eri paikoissa ja tietenkin myös kotona. Ilolla voinkin todeta, että frejalaiset ovat selvinneet näistä poikkeusajoista hyvän tiimihengen ja kirkkaan yhteisen päämäärän avulla. Työskentelytapojen muutos on tapahtunut kaikilla asiantuntija-aloilla, ja yhteiskunnat ovatkin ottaneet valtavia digiloikkia lyhyessä ajassa. Työ toimistolla on muuttunut, mutta kansainvälisen rahdin kulku on edelleen samanlaista kuin aiemminkin.

Kansainvälinen rahti on liikkunut koko pandemian ajan ja pandemian vaikutukset kansainvälisiin kuljetuksiin ovat jääneet vähäisiksi. Maantiekuljetuksissa pandemian vaikutukset ovat olleet vähäisiä, koska kuljettajat ovat urheasti ajaneet eri puolille Eurooppaa ja taanneet näin yhteiskuntien toimivuuden poikkeusaikanakin.
Eniten pandemia on vaikuttanut lentorahtiin, kun matkustusliikenne on hiljentynyt. Henkilökuntamme ansiokkaan työn ja sitoutuneisuuden ansiosta ovat pandemian vaikutukset jääneet yrityksessämme hyvin pieniksi, ja liiketoimintamme on vallitsevasta tilanteesta huolimatta kehittynyt positiivisesti.
Kiitos asiakkaillemme luottamuksesta! Lisäksi haluan myös kiittää jokaista frejalaista tämän poikkeuksellisen vuoden työpanoksesta.

Suomen kilpailukyky tarvitsee toimivia kansainvälisiä kuljetuksia

Koronapandemian lisäksi Iso-Britannian brexit tuo omat haasteensa tulevaan vuoteen. Kaikkia Britannian EU-eron seurauksia on mahdotonta arvioida etukäteen, mutta haluan uskoa, että näistäkin voimme vielä löytää Suomen ulkomaankaupan kannalta myönteisiä asioita.
Hyvällä yhteistyöllä selviämme myös tulevista vaikeista ajoista. Tähän mennessä pandemia on vaikuttanut voimakkaimmin palvelualojen kysynnän hiipumiseen, ja teollisuusaloilla vienti on vielä vetänyt, kun Suomen tuottamia investointihyödykkeitä on tarvittu ja tilauskirjojen vanhoja tilauksia on tehty valmiiksi. Tilauskannat kuitenkin hiipuvat ja Suomen kilpailukyvystä on kannettava huolta. Yksi tärkeä tekijä on toimiva logistiikka ja sujuvat kansainväliset kuljetukset, joiden avulla voimme yhdessä asiakkaidemme kanssa pitää Suomea esillä houkuttelevana kauppakumppanina.
FREJA on olemassa, jotta voimme yhdessä ratkaista yrityksesi kansainväliset kuljetushaasteet. Ole yhteydessä, ja autamme sinua ratkaisemaan kansainväliset kuljetuksesi. Kansainväliset kuljetukset liikkuvat joulun pyhienkin ajan, sinä voit ottaa rennosti, sillä me hoidamme kuljetuksesi perille.

Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2021!

 

Matti Urmas

Managing Director
Finland
+358400 244 044
+35820 7129 830
matti.urmas@freja.fi

Uutiset