Toggle popup

    Pyydä yrityksellesi tarjous kansainvälisestä kuljetuksesta













    fi

    SDK FREJA mukana Breakbulk Europe -tapahtumassa – tavataan Rotterdamissa


    Breakbulk Europe on maailman suurin projektikuljetus- ja laivausalan tapahtuma, siksi se on juuri oikea paikka ja tapahtuma SDK FREJAn ensimmäiselle viralliselle esiintymiselle yhdessä.

    Toukokuussa järjestettävä tapahtuma houkuttelee Rotterdamiin noin 10 000 ammattilaista yli 120 maasta.

    Vuonna 2020 SDK osti FREJAn osake-enemmistön tanskalaiselta pääomistajalta.

    – Suomen toimintoihin yrityskaupalla oli positiivisia vaikutuksia, kun saimme entistä laajemman palveluportfolion. SDK:n palvelut tulivat mukaan tukemaan FREJAn toimintoja. Varsinkin projektikuljetuksissa on nyt vieläkin laajemmat mahdollisuudet, FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmas sanoo.

    SDK on FREJAn tavoin perheomisteinen yritys, joka toimii merenkulkualalla esimerkiksi satama-,  ahtaus- ja rahtaustoiminnoissa sekä laivojen manageerauksessa.

    Breakbulk Europe kokoontuvat teollisuusalojen toimitusketjut

    Breakbulk Europe järjestetään Rotterdamissa Rotterdam Ahoyssa, Rotterdamin sataman vieressä.

    Breakbulk Europesta on tullut teollisuusalojen koko toimitusketjun maailmanlaajuinen kokoontumispaikka. Tapahtumaan saapuvat maailman johtavat laitevalmistajat, kuljetusyhtiöt, varustamot, satamat, öljy- ja kaasuyhtiöt, erilaisten hankkeiden suunnittelu-, hankinta- ja rakentamispalveluyritykset, logistiikkayritykset ja kaikki niihin liittyvät palveluntarjoajat.

    Rotterdam Ahoy -tapahtumapaikkaan kuuluu kuusi hallia, joissa on 5 000 neliömetriä näyttelytilaa. Breakbulk Europe järjestetään 17.–19. toukokuuta 2022. Myös SDK FREJA:n johtajat ovat tyytyväisiä, kun yrityksen palveluja päästään esittelemään kansainvälisille messuille.

    – Olemme iloisia voidessamme esitellä ensimmäistä kertaa live-tapahtumassa todella laajaa palveluvalikoimaamme ja kaikkia mahdollisuuksia, joita tarjoamme nykyisille ja tuleville asiakkaillemme, SDK Shippingin toimitusjohtaja Lars Jespersen sanoo.

    FREJA Groupin toimitusjohtaja Ulrik Rasmussen uskoo, että Breakbulk Europessa on hyvä esitellä kaikki palvelut, joita SDK FREJA tarjoaa.

    – Valikoimamme on todella laaja; uskon, että monet nykyisistä asiakkaistamme yllättyvät iloisesti mahdollisuuksista, joita SDK FREJA täyden palvelun logistiikka- ja kuljetusyrityksenä voi tarjota paikallistuntemuksensa, alueellisten toimipisteidensä ja maailmanlaajuisen verkostonsa avulla!

    Laaja valikoima laivaus-, kuljetus- ja logistiikkapalveluja

    SDK FREJA on yksi harvoista riippumattomista ja yksityisomistuksessa olevista keskisuurista huolinta- ja logistiikkayhtiöistä. SDK FREJAlla on noin 200 000 neliötä satamaterminaaleja Tanskassa ja Ruotsissa ja päivittäin liikenteessä yli 3 000 perävaunua. SDK:lla on myös rahtausosasto, joka operoi heavy lift - ja coaster-laivojen kanssa.

    SDK FREJAn päätoimialoihin kuuluvat maantie-, meri- ja lentokuljetukset, huolinta- ja logistiikkapalvelut sekä ahtaus-, agentti-, rahtaus-, linja-, risteily- ja tullipalvelut. Yritys tarjoaa erikoislogistiikkaratkaisuja terveydenhuollon, varastoinnin ja lämpötilasäädeltyjen kuljetusten aloilla.

    SDK:n toimipisteet sijaitsevat pääosin Pohjois-Euroopassa ja lisäksi strategisesti valittuina sijainteja ovat Kiina ja Espanja. FREJA Transport & Logisticsilla on toimistot seitsemässä eri maassa: Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa, Hollannissa ja Kiinassa.

    SDK FREJA on osa perheomisteista USTC-konsernia, joka harjoittaa erilaisia toimintoja aina merenkulkualan säiliöalusten kuljettamisesta bunkkeritoimintaan. Lisäksi toiminnoissa on mukana muun muassa merenkulku-alalle laivojen manageerausta ja öljyn treidaamista, ovelta ovelle -logistiikkaan, riskienhallintaan, IT-toimintoihin ja kestäviin energiaratkaisuihin.

    USTC-konserni on jatkuvasti kehittyvä yritys, ja sillä on tällä hetkellä toimistoja 38 maassa ja 4 000 työntekijää maailmanlaajuisesti. Jokainen on valmiina palvelemaan sinua 24/7/365.

    Breakbulk Europessa voit tavata Suomen frejalaisia

    [caption id="attachment_8717" align="alignleft" width="150"]Matti Urmas Managing Director Matti Urmas
    +358400 244 044
    matti.urmas@freja.fi[/caption]

    [caption id="attachment_25436" align="alignleft" width="150"] Commercial Director
    Jorma Kivistö
    +358 400 813826
    jorma.kivisto@freja.fi[/caption]

    [caption id="attachment_958" align="alignleft" width="150"]Tom Lunabba Project Director
    Tom Lunabba
    +35840 500 8953 tom.lunabba@freja.fi[/caption]