
Kansainvälinen tennisturnaus Helsinki Midnight Sun Open by FREJA kokoaa heinäkuun lopulla Helsingin Kalastajatorpalle ja Talin Tenniskeskukseen satoja pelaajia.
– Urheilun monimuotoinen tukeminen sekä yhteiskunnallisen vastuun kantaminen on tärkeä osa yritysvastuutamme. Myös jatkuvuus on meille tärkeää ja turnausta järjestävä Riku Helminen on tehnyt hienoa työtä turnauksen kansainvälisen menestyksen eteen, FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmas sanoo.
Suomen FREJA on jo kuudetta vuotta tapahtuman nimisponsori.
Kansainvälisen suosion saavuttanut turnaus keräsi viime vuonna Helsinkiin 250 pelaajaa peräti 34 maasta maapallon jokaiselta mantereelta. Palloja turnauksessa kului 1392 kappaletta. Tänäkin vuonna on tavoitteena järjestää Suomen kansainvälisin tennistapahtuma Kalastajatorpalla ja Talin tenniskeskuksessa.
Yhdeksättä kertaa järjestettävä turnaus kerää vuosittain kehuja osallistujiltaan.
Turnauksessa pelataan useita kilpailusarjoja. Tennistä pelataan niin miesten ja naisten kaksin- ja nelinpeleissä kuin sekanelinpeleissä ikäluokissa aina 30-vuotiaista 75+-vuotiaisiin.
Pelaajien joukosta on aiempina vuosina bongattu myös muilta kentiltä tuttuja urheilutähtiä, kuten ex-jääkiekkoilija Teemu Selänne.
ITF Helsinki Midnight Sun by FREJA 24.–30. heinäkuuta Kalastajatorpalla ja Talissa. Lisätietoja tapahtumasta www.midnightsuntennis.fi