Toggle popup

    Pyydä yrityksellesi tarjous kansainvälisestä kuljetuksesta













    fi

    FREJA UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016


    Kaikki kontit on jatkossa punnittava

    Heinäkuun alusta lähtien konttien paino täytyy ilmoittaa varustamolle tarkasti. Muutoksen takana on kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n direktiivi, jolla halutaan parantaa meriturvallisuutta.

    Direktiivistä päätettiin marraskuussa 2014, ja uudet vaatimukset astuvat voimaan 1. heinäkuuta 2016.

    Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n direktiiviuudistuksen myötä konttien paino täytyy jatkossa ilmoittaa varustamolle tarkasti. Tähän saakka painon on voinut arvioida. Kontin tarkan painon voi ilmoittaa kahdella tavalla.

    Joko kontti punnitaan erikseen ennen lastaamista tai, lähettäjä ilmoittaa tavaran yksikköpainon tarkasti, summaamalla kontin, tavaran ja pakkausmateriaalin painon. Uudistuksen tarkoitus on parantaa meriturvallisuutta.

    Väärin ilmoitetut konttien painot voivat johtaa jopa konttipinojen tai laivojen kaatumiseen. Punnitsemattomia kontteja ei saa heinäkuussa enää ottaa laivaan.

    Uudistuksen tarkoitus on parantaa meriturvallisuutta. Väärin ilmoitetut konttipainot ovat johtaneet jopa onnettomuuksiin, kuten kävi MSC Napolin tapauksessa vuonna 2007.


    100 uutta traileria

    FREJA panostaa asiakkaidensa palveluun uusimalla kalustoaan. Suomessa rivit vahvistuvat nyt 100 uudella trailerilla ja muutamalla erikoistrailerilla.

    Merkittävä hankinta kuvastaa vahvaa luottoa tulevaisuuteen. Asiakkaita halutaan palvella parhaalla mahdollisella tavalla, jonka yhtenä tärkeänä osana on ajan tasalla oleva kalusto.


    Meet the Frejans

    Meet the Frejans -haastattelusarjassa esittelemme työntekijöitämme, jotta kasvot sähköpostien ja puheluiden takana tulisivat tutuiksi. Tämän lisäksi haluamme tuoda esiin työntekijöitämme, jotka eivät välttämättä näy asiakasrajapinnassa, mutta jotka tekevät arvokasta työtä asiakkaidemme tarpeiden ja tavoitteiden täyttämiseksi.

    1. Kuka olet ja mitä teet?

    Olen Bengt Lodenius, Traffic Manager eli liikennepäällikkö Skandi-tiimissä. Vastaan Pohjoismaiden sisäisestä liikenteestä sekä myös Englannin tuonnista. Toimipaikkani on Vantaan konttorilla.

    2. Kauanko olet ollut FREJAlla?

    Olen ollut FREJAlla nyt 6 vuotta ja viihtynyt todella hyvin. Yritys on joustava, kivankokoinen sekä tarjoaa riittävästi haasteita ja mukavat työtoverit. FREJA on kasvanut viime vuosina, mutta olemme silti onnistuneet yhdistämään pienen firman joustavuuden suuremman tarjoamiin mahdollisuuksiin.

    3. Mitä tehtäviä työnkuvaasi kuuluu?

    Annan kuljetustarjouksia asiakkaille sekä tarjoan räätälöityjä erikoisratkaisuja. Seuraan ja vastaan vastuualueeni kannattavuudesta ja toteutuksesta.

    4. Mikä on parasta työssäsi?

    Parasta on, että aamulla ei vielä tiedä, millainen päivä on tulossa. Jokainen päivä tuo uusia haasteita ja niiden ratkominen taas onnistumisen tunteen.

    5. Mitä teet työn ulkopuolella?

    Urheilu eri muodoissaan on lähellä sydäntäni. Etenkin salibandyn kanssa tulee vietettyä aikaa myös valmennuksen parissa.

    6. Terveisesi FREJAn asiakkaille?

    Henkilökohtainen palvelu on meillä avainasemassa. Teemme kaikenlaisia kuljetuksia aina pienistä 1 kilon lähetyksistä isoihin 50 000 kilon lähetyksiin. Ole rohkeasti yhteydessä vaikeissakin kysymyksissä – olemme täällä nimenomaan sinua varten ratkomassa haasteita.


    Purjehduksen Rio-joukkue täydentyi

    Sailing Team Finlandin olympiavalmistautuminen etenee myötätuulessa. Suomella on nyt olympialaisissa edustajat kuudessa ja paralympialaisissa yhdessä veneluokassa.

    Ranskan Hyèresissä vappupäivänä päättynyt maailmancup osoitti, että suomalaiset yltävät laajalla rintamalla kärkikymmenikköön. Laser radial -purjehtija Tuula Tenkanen sijoittui neljänneksi, Joonas ja Niklas Lindgren olivat miesten 470-luokan yhdeksänsiä ja Tuuli Petäjä-Sirèn oli RS:X-purjelaudoissa kymmenes. Paralympiapurjehtija Niko Salomaa otti kilpailussa uransa ensimmäisen maailmancupin lähtövoiton ja oli 2.4mR-luokan lopputuloksissa yhdeksäs.

    Suomen sisäisen 49er FX -luokan olympiaedustajakarsinnan voittanut venekunta Noora Ruskola – Camilla Cedercreutz sai Olympiakomiteasta ilouutisia, kun heidän valintansa Rioon vahvistettiin.

    – Olemme todella innoissamme tästä. Karsintakilpailu oli erittäin tiukka, mutta selvisimme hyvin paineista. Meillä on ollut rinnallamme huipputreenikumppanit Silja Kanerva ja Sinem Kurtbay. Tästä ei olisi tullut mitään ilman heidän sparraustaan, Ruskola kiitteli.

    Tapio Nirkko loukkasi selkänsä Hyèresin maailmancupin alussa ja jätti kilpailun kesken, mutta on jo kuntoutunut hyvin. Hän matkustaa muun maajoukkueen kanssa Rioon tärkeälle harjoitusleirille toukokuun puolivälissä.