FREJA UUTISKIRJE KESÄKUU 2016


Erikoiskuljetus lähti Helsingistä maailmalle

FREJAn projektiryhmä sai huhtikuussa tehtäväkseen hoitaa haastavan propulsiojärjestelmän kuljetuksen Helsingistä Rotterdamiin, josta se jatkoi matkaansa Kaukoitään.

Helsingistä otettiin kuljetettavaksi kolme moduulia, joista kukin painoi 305 tonnia ja oli mitoiltaan 10,9 m x 5,1 x 9,2 metriä. Tämän jälkeen seuraavasta satamasta otettiin kyytiin vielä kolme mitoiltaan hieman pienempää 171 tonnin moduulia. Lasti käsitti yhteensä 6 moduulia ja sen kokonaispaino oli peräti 1430 tonnia.

Rotterdamissa moduulit lastattiin konttialukseen käyttäen apuna 1800 tonnin kelluvaa nosturia. Matka Euroopasta Kaukoitään oli alkanut.

Ylisuuri kuljetus viikossa perille

Haastavat kuljetukset on tehty FREJAlla helpoksi asiakkaille. Itävallasta Länsi-Suomeen lähtenyt murskain saapui perille erikoiskuljetuksena viikossa. Kyseessä oli kaikilta mitoiltaan ylisuuri kuljetus: 14,7 x 2,9 x 3,2 m. Painoa lastilla oli 35,4 tonnia.

Asiakkaiden erikoiskuljetukset ovat FREJAlle arkipäivää.

– Erikoiskuljetukset vaativat tavallisia kuljetuksia enemmän suunnittelua ja koordinointia. Haluamme tehdä haastavistakin kuljetuksista asiakkaillemme mahdollisimman helppoja, summaa liikennejohtaja Sampo Koulu.

Sampo Koulu
Traffic Director
Direct: +358 (0)20 7129 833
Mobile: +358 (0)44 293 1836


Meet the Frejans

Meet the Frejans -haastattelusarjassa esittelemme työntekijöitämme, jotta kasvot sähköpostien ja puheluiden takana tulisivat tutuiksi. Tämän lisäksi haluamme tuoda esiin työntekijöitämme, jotka eivät välttämättä näy asiakasrajapinnassa, mutta jotka tekevät arvokasta työtä asiakkaidemme tarpeiden ja tavoitteiden täyttämiseksi.

1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Anu Markula ja teen työkseni laskutusta sekä vastaan keskuspuhelimeen.

2. Kauanko olet ollut FREJAlla?

Olen viihtynyt FREJAlla jo 7 vuotta. Toiminta on koko ajan kehittynyt ja laajentunut, on tullut uusia asiakkaita ja uutta henkilökuntaa. Aika ei käy pitkäksi, kun oma toimenkuva on niin vaihteleva.

3. Mitä tehtäviä työnkuvaasi kuuluu?

Hoidan kumipyöräliikenteeseen liittyvää laskutusta Eurooppaan, etenkin Saksaan, Hollantiin ja Itävaltaan. Lisäksi huolehdin keskuspuhelimesta sekä lähetän asiakkaille heidän pyytämiään kuitattuja rahtikirjoja. Joskus päivät menevät käsikirjoituksen mukaan, mutta useimmiten eivät – ja se on hyvä juttu!

4. Mikä on parasta työssäsi?

Kansainvälisyys on ihan ykkösjuttu, saan päivittäin olla yhteyksissä eurooppalaisiin yhteistyökumppaneihin. Toinen tärkeä asia ovat mukavat työkaverit, jotka pitävät mielen virkeänä. Tässä työssä ei ole tylsää, vaan tekemistä kyllä riittää.

5. Mitä teet työn ulkopuolella?

Olen tehnyt vapaaehtoistyötä noin 1,5 vuotta. Toimin tukihenkilönä nuorille aikuisille, jotka tarvitsevat erityistukea itsenäistymisessä. Työpaikallakin minua on kannustettu tässä

harrastuksessa. Lisäksi rentoudun musiikkia kuuntelemalla ja silloin tällöin myös keikoilla käymällä.

6. Terveisesi FREJAn asiakkaille?

Toimitusjohtaja Matti sanoi minulle viime kesänä lomalle lähtiessäni, että ”Nauti Anu elämästä”. Haluaisin nyt sanoa saman muille: nauttikaa elämästä ja kerätkää voimia talvea varten!


FREJA seilaa mukana Suomen Purjehdusliigassa

Suomen Purjehdusliiga on seurojen välinen kilpailusarja, jonka järjestää Suomen Purjehdus ja Veneily yhdessä neljän pursiseuran kanssa. Kilpailut ovat kaksi- tai kolmepäiväisiä ja ne kisataan lyhyillä radoilla lähellä rantaa. Tänä vuonna kilpailupaikoiksi muodostuivat Maarianhamina, Kuopio, Lahti ja Rauma.

– Liigan hienous piilee siinä, että se kattaa koko maan ja yhdistää pursiseuroja. Lisäksi liiga kiinnostaa ja innostaa purjehtijoita – mestaruudesta tullaan todellakin taistelemaan, kertoo projektijohtaja Gedi Lindahl.

Purjehdusliiga 2016 käynnistyi Maarianhaminassa 27. toukokuuta. Seuraava osakilpailu purjehditaan Kuopiossa 18.—19. kesäkuuta.

– Purjehdusliiga on erittäin mainio tapahtuma. Sen toimiva formaatti mahdollistaa muihin purjehtijoihin ja seuroihin tutustumisen, mikä on tärkeää. Tänä vuonna tapahtuma toteutetaan entistä suuremmin, pohtii Lahden osakilpailun kilpailupäällikkö Joonas Sovinen.

Purjehdusliiga on erittäin suosittu kilpailusarja myös ulkomailla.


Sailing Team Finland valmiina Riioon

Weymouthin maailmancup purjehdittiin 8.—12. kesäkuuta. Suomalaisittain kilpailu onnistui varsin hyvin, sillä mitalilähdöissä oli mukana peräti neljä suomalaista kolmessa veneluokassa. Finnjollapurjehtija Tapio Nirkko oli mitalilähdössä kolmas ja lopputuloksissa neljäs. Tuula Tenkanen onnistui Laser radial -luokan mitalilähdössä mainiosti. Hän oli maalissa toisena ja nousi näin kokonaistuloksissa kuudenneksi. Noora Ruskola ja Camilla Cedercreutz sijoittuivat seitsemänneksi. Kaarle Tapper oli Laser standardissa 16:s.

Sailing Team Finland suuntaa heti juhannuksen jälkeen leireilemään Rioon.

FREJA on myös vahvasti tukemassa maajoukkuetta heille järjestetyissä Rio-bileissä 16. kesäkuuta. Tarkoituksena on fiilistellä koko Sailing Team Finlandin matkaa tähän pisteeseen ja viettää rentoa iltaa kaikkien teidän kanssa.

Sailing Team Finlandilla on nyt Rio-sivut! Tervetuloa tutustumaan joukkueeseen, veneluokkiin ja valmennukseemme osoitteessa www.sailingteamfinland.com

Uutiset