FREJA UUTISKIRJE JOULUKUU 2017


Positiivisia näkymiä ja hyvää mieltä pukinkonttiin

Vuosi 2017 on mennyt FREJAssa erinomaisesti ja kaikki liiketoiminta-alueemme kehittyivät vahvasti.  Suomen talouden ja koko ulkomaankaupan toimintaympäristön vilkastuminen toi meille ja muille ulkomaankaupan parissa toimiville yrityksille lisää töitä sekä uusia ja kiinnostavia mahdollisuuksia. Positiivinen talouden ja logistiikan toimintaympäristön kehitys rakentaa vahvan pohjan myös tulevalle vuodelle ja luo hyvät mahdollisuudet laajentaa yhteistyötä tulevaisuudessa.

Yksin emme kuitenkaan pääse tavoitteisiin. Siksi haluankin lämpimästi kiittää asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja henkilöstöämme kuluneesta vuodesta, luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä. Myös yhteiskuntavastuu on meille tärkeä asia, ja siksi olemme perinteisesti lahjoittaneet joululahjarahat hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna lahjoituksemme kohteena on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräys. Toivottavasti voimme näin antaa konkreettisesti apua ja hyvää mieltä pukinkonttiin!

 

Rauhaisaa joulun aikaa toivottaen,

 

Matti Urmas,

Toimitusjohtaja


Lataa joulumieltä FREJAn joulusoittolistalta!

Olemme koonneet yhdessä frejalaisten kanssa uutiskirjeemme lukijoille oman joulusoittolistan Spotify-suoratoistopalveluun. Löydät listalta sekä suomen-, ruotsin- että englanninkieliset joululauluklassikot huippuartistien kuten Kaija Koon, Carolan, Céline Dionin ja Michael Bubblen esittäminä.

Jos sinulla on Spotify asennettuna tietokoneellesi / mobiililaitteellesi, pääset soittolistalle tästä linkistä:

https://open.spotify.com/user/frejasuomi/playlist/5IYei6ZYL6DXOb1Z1gESZ5

Jos sinulla ei ole Spotify-sovellusta ja haluat kuunnella joulusoittolistaa, pääset lataamaan sovelluksen (saatavilla ilmainen ja premium -versio) tästä linkistä:

https://www.spotify.com/fi/home/


75 vuotta FREJA Suomen historiaa

FREJA Transport & Logisticsin juuret ulottuvat 100-vuotiaan Suomen kohtalon vuosiin. Freja Transport & Logistics Oy:n historia alkaa Suomen jatkosodan ajalta 1942, jolloin helsinkiläinen Nylundin perhe perusti Maa ja Meri Oy -nimisen yrityksen kuljettamaan ja huolitsemaan Suomen Puolustusvoimien sotakalustoa.

Sota-ajan kuljetusten jälkeen Maa ja Meri Oy laitettiin pöytälaatikkoon. Nylundin perhe oli harjoittanut kuljetusliiketoimintaa Merikiidon nimellä Maa ja Meren ohella, ja 1970-luvulla Maa ja Meri -yhtiö siirtyi Merikiidon palveluksessa olleille työntekijöille. He elvyttivät yhtiön ja alkoivat kehittää sen liiketoimintaa.

1980-luvulla yhtiön silloinen omistaja Otso Partanen myi Maa ja Meren Kymi Kymmene Oy:lle hoitamaan paperiyhtiön kuljetuksia. Vuonna 1997 UPM-Kymmene Oyj:ksi fuusioitunut konserni myi kaikki kuljetusyhtiönsä pois ja keskittyi paperinvalmistukseen. Yhtiön osti Scandic Trans Oy Vaasasta.

Vuonna 2003 toimitusjohtaja Matti Urmas osti Maa ja Meren yhdessä FREJA-konsernin perustajan Jörgen Hansenin kanssa. Tuolloin yrityksessä oli neljä työntekijää ja liikevaihto 2 miljoonaa euroa.

1.1.2009 yhtiö sai nykyisen nimensä FREJA Transport & Logistics Oy, kun kaikkien FREJA-konserniin kuuluvien yritysten nimet yhtenäistettiin ja konserni alkoi rakentaa pohjoismaista FREJA-brändiä.

Tänä päivänä FREJA Transport & Logistics Oy työllistää 55 henkilöä ja sen liikevaihto on 75 miljoonaa euroa. FREJA Suomi on useana vuonna palkittu mm. Kauppalehden Menestyjä-yrityksenä ja työ jatkuu: tavoitteenamme on asiakkaitamme kuuntelemalla kehittyä kokonaisvaltaisten kuljetus- ja logistiikkapalvelujen joustavimmaksi ja luotettavimmaksi kumppaniksi Pohjoismaissa.


Herkkupiparkakut

Sara La Fountainin reseptillä taiot joulun parhaat piparit

3 dl siirappia

2 ½ dl sokeria

300 g voita

1 ½ rkl kanelia

1 ½ tl inkivääriä

2 tl neilikkaa

½ tl maustepippuria

1 rkl kardemummaa

2 kananmunaa

11-13 dl  vehnäjauhoja

1 tl soodaa

Laita siirappi, sokeri, voi ja mausteet kattilaan ja kiehauta. (Voit myös korvata mausteet kaupasta saatavalla piparkakkumausteella, käytä sitä pussin ohjeen mukaan). Anna seoksen jäähtyä hetki. Lisää sitten munat ja sekoita. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Anna taikinan seistä jääkaapissa yön yli.

Kauli taikina ohuiksi levyiksi ja tee haluamasi muotoisia piparkakkuja. Paista piparkakkuja 200 asteessa 6-10 minuuttia ja koristele haluamallasi tavalla. Kuorrutuksen valmistat helposti sekoittamalla tomusokeria ja tilkan vettä.

Uutiset