FREJA tukee LOGY:n koulutuksia – FREJAn asiakkaat etuhinnalla kahteen koulutukseen


Kansainvälisiin kuljetuksiin keskittynyt FREJA Transport & Logistics tukee tänä keväänä LOGY:n kansainväliseen kauppaan ja tuontiin ja vientiin keskittyviä koulutuksia.

– Haluamme osaltamme olla mahdollistamassa alamme kehityksen ja osaamisen tänä poikkeuksellisena aikana, siksi lähdimme tukemaan LOGY:n koulutuksia, FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmas sanoo.

LOGY on Suomen suurin logistiikan ja hankinnan asiantuntijoiden verkosto. FREJA on ollut LOGYn jäsen vuodesta 2006.

– Koronapandemian aiheuttama poikkeuksellinen aika vaatii myös yhdistyksiä etsimään uusia tapoja toimintansa turvaamiseen. Alan yritysten tuki koulutusten turvaamiseksi on hieno esimerkki siitä, kuinka alan osaajien kouluttaminen on tärkeää myös yritysten näkökulmasta, LOGYn koulutuspäällikkö Maarit Mänttäri toteaa.

Kansainvälisen kaupan koulutuksia etuhintaan

LOGY järjestää hankinnan ja logistiikan koulutuksia tietoiskuista valmennuksiin ja räätälöityihin yrityskohtaisiin koulutusohjelmiin.

Tällä hetkellä tietoiskut järjestetään Teams-yhteydellä ja valmennukset LOGYn oppimisympäristössä vuorovaikutteisella ja helppokäyttöisellä video-ohjelmalla.

Urmaksen mukaan suomalaisen tuonti- ja vientikaupan kehittäminen on tärkeää sekä FREJAn että koko Suomen menestyksen takaamiseksi globaalissa markkinataloudessa.

Urmas on mukana Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n yrittäjävaltuustossa, Huolintaliiton hallituksessa ja MRKTNG Finlandin hallituksessa.

  • EK:n ydintehtävä on edistää Suomen kehittymistä yritys- ja yrittäjä myönteisemmäksi. EK:n Yrittäjävaltuuskunnan tehtävä on seurata pk-yritysten toimintaedellytysten kehittymistä sekä tehdä ehdotuksia keskusliiton hallitukselle ja työvaliokunnalle
  • Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry (SHLL) on Suomessa toimivien huolinta- ja logistiikkayritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen järjestö.
  • Marketing Finlandin jäsenet ovat markkinointia ja viestintää tekevät yritykset sekä alan palvelutarjoajat. Lokakuussa 2020 Marketing Finland sekä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL yhdistivät toimintonsa.

– Olemme kansainvälisen kaupan ja huolinnan asiakastyytyväisyystutkimuksessa ykköspaikalla. Paikan saavuttaminen vaatii frejalaisilta ensiluokkaista palvelua ja syvää ammattitaitoa. Tämän edellytys on taas se, että pystyn auttamaan heitä saavuttamaan parhaan mahdollisen lopputuloksen, kun olen mukana kansainvälisen liiketoiminnan eri osa-alueiden aitiopaikoilla ja pysyn kehityksessä mukana, Urmas kuvailee.

FREJAn verkoston yritykset pääsevät LOGYn koulutuksiin mukaan LOGYn erikoishinnalla, vaikka eivät LOGYn jäseniä olisikaan.

FREJA tukee kahta kansainväliseen kauppaan keskittynyttä koulutusta

To 11.3.2021 kello 9–11 Tietoisku: Tuonnin tulli-ilmoitukset ja verorajailmoitukset – uudistukset haltuun!

Tuonnin tulli-ilmoitukset ja verorajailmoitukset uudistuvat kevään 2021 aikana. Yritysten tulee ottaa käyttöön uudet ilmoitukset tavaroista, jotka tuodaan EU:n ulkopuolelta. Uudistus koskee lisäksi verorajailmoituksia tavaroista, jotka tuodaan EU:n tullialueelta, mutta EU:n veroalueen ulkopuolelta.

Tulliylitarkastajat Minna Gustafsson ja Veijo Alatalo kertovat LOGY tietoiskussa, mitä uudet voimaan tulevat muutokset tarkoittavat käytännössä. Minna ja Veijo vastaavat tulli-ilmoittamisen uudistamisen asiakasprojektista.

Kahden päivän koulutus: Tuonti- ja vientikaupan hallinta

KE 5.5. Tuontikauppa | KE 12.5 Vientikauppa | Voit osallistua halutessasi vain toiseen koulutuspäivään.

Käytännönläheisessä koulutuksessa käydään läpi tuonti- ja vientikaupan koko kaari, mm. mitä tekijöitä tilauksen ja kauppasopimuksen laadinnassa on huomioitava. On tärkeää esimerkiksi sopia yritykselle mahdollisimman tarkoituksenmukaiset maksuehdot, toimituslausekkeet ja vakuutukset.

Koulutuksessa perehdytään myös siihen, miten valitaan kuhunkin tilanteeseen parhaiten soveltuva kuljetusmuoto. On lisäksi huomioitava ja hallittava asiakirjat, kustannukset ja kuljetuksiin liittyvät erityispiirteet. Edellä mainitut asiat täytyy selvittää niin EU-sisäkaupassa kuin EU:n ulkopuoleltakin tapahtuvassa kaupankäynnissä.


    Ilmoittaudu koulutuksiin FREJA-hintaan tämän sivun lomakkeen kautta

    FREJA-hinnat saat vain tämän sivun lomakkeen kautta.

    Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry JA FREJA ovat sitoutuneet huolehtimaan sen hallussa olevien henkilötietojen luottamuksellisuudesta ja tietosuojasta.


    Koulutus:

    Tuonti- ja vientikaupan hallinta
    Ilmoittautuminen 4.5.2021 mennessä!

    Hinta 2 pv
    FREJAn hinta 1 255 € + alv (norm. 1 395 € + alv)

    Hinta 1 pv
    FREJAn hinta 715 € + alv (norm. 795 € + alv)

    Ilmoittaudu haluamiisi Tuonti- ja vientikaupan koulutuspäiviin


    Osallistujan tiedot








    Verkkolaskutiedot


     

    Lisätietoja koulutuksista LOGY:lta
    Maarit Mänttäri
    koulutuspäällikkö
    maarit.manttari@logy.fi
    0400 975 480

    Uutiset