Toggle popup

    Pyydä yrityksellesi tarjous kansainvälisestä kuljetuksesta













    fi

    FREJA on kestomenestyjä


    FREJA Transport & Logistics Oy on taloudellisen suorituskykynsä perusteella analysoitu menestyjäyritykseksi. Tunnuslukuvertailujen perusteella FREJA sijoittuu kaikkien suomalaisten yritysten sekä oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon. FREJA on saanut Suomessa Menestyjät-sertifikaatin jo viitenä peräkkäisenä vuonna.

    FREJA on Menestyjä

    Luotettava kumppani kansainvälisiin kuljetuksiin

    Sertifikaatti kertoo, että FREJA on luotettava kumppani kansainvälisiin kuljetuksiin. FREJA Transport & Logisticsin toimitusjohtaja Matti Urmas kiittääkin FREJAn asiakkaita luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä, jonka avulla menestys on rakennettu. Puolen vuosikymmenen aikana jokaisena vuonna saavutettu Menestyjät-sertifikaatti kuvastaa myös FREJAn merkittävää asemaa kansainvälisten kuljetusten toimialalla Suomessa. Sertifikaatti auttaa tekemään näkyväksi FREJAn luotettavuuden kansainvälisen bisneksen kumppanina.

    – Sertifikaatti on myös tunnustus työntekijöillemme hyvin tehdystä työstä. Menestyjät-sertifikaatti ei ole itsetarkoitus, mutta se tekee myös yhteistyökumppaneillemme näkyväksi luotettavuuden ja laadun, johon tähtäämme kaikessa tekemisessämme, Urmas sanoo.

    Alma Talent Tietopalveluiden Menestyjät-luokitus mittaa yrityksen liiketaloudellista menestystä suhteessa muihin yrityksiin. Menestyjä-yritysten ominaisuuksia ovat vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva rahoitusrakenne sekä jatkuvan toiminnan turvaava maksuvalmius.

    Kestomenestyjä 2016–2020-luokitus perustuu tilikausiin 2015/06–2020/05.

    Lisätietoja: