Formula kite -leijalautailija Noora Ruskolan päätavoite elokuun MM-kisoissa


Noora Ruskolan kausi starttaa huhtikuussa ja jatkuu syyskuun loppuun.

Formula kite -luokassa olympialaisiin tähtäävä Noora Ruskola keskittyy lopputalven ja kevään välineiden optimoimiseen, jotta olisi täydessä iskussa elokuussa järjestettävissä MM-kilpailussa Hollannissa. Den Haagin kisa on Ruskolan pääkilpailu tänä vuonna.

Leijalautailun Formula Kite -luokka on purjehduksen uusi olympialuokka Pariisissa vuonna 2024.

–  Tämän vuoden MM-kilpailut toimivat ensimmäisenä karsintamahdollisuutena maapaikkaan kaikille purjehdusolympialuokille.

Tavoitteena olympialaisten maapaikka ensimmäisen kahdeksan maan joukossa

Ruskola päätti viime vuoden lokakuussa ensimmäisen MM-regattansa Formula Kite -luokassa sijalla 37 kokonaistuloksissa.

Hollannissa päätavoite on lunastaa olympiamaapaikka. Kilpailussa kahdeksan ensimmäistä maata (Ranskaa lukuun ottamatta), lunastavat maapaikan Pariisin olympialaisiin.

– Tavoittelen tuloksellisesti 25 parhaan joukkoon. Intohimoni on vahva ja motivaatio on kova.

Talvi kuluu Kanarian saarilla, Ruskolan kilpailukausi starttaa huhtikuussa ja ylettyy syyskuun loppuun EM-kilpailuihin Portsmouthiin, Isossa-Britanniassa.

– Inspiroivaa on, että tänä vuonna suurin osa kilpailuista järjestetään yhdessä kaikkien olympiapurjehdusluokkien kanssa. Se luo yhteishenkeä Suomen tiimissä sekä inspiroi purjehtijoita myös luokasta riippumatta.

Ruskolan on viettänyt valtaosan talvestaan Fuerteventuralla, Kanarian saarilla. Ruskolan mukaan paikan treeniolosuhteet ovat täydelliset. On miellyttävä lämpötila, aurinkoa ja vaihtelevat vesi- sekä tuuliolosuhteet.

– Täällä on täydelliset olosuhteet keskittyä treeniin sekä vesillä kun myös maissa. Suurin osa maailman kärkikilpailijoista on täällä, joten treeni seura on laadukasta.

Formula Kite -olympialuokka

  • Nopein purjehdusluokka olympialaisissa
  • 24 maata, 20 maapaikkaa.

Kilpapurjehtija Noora Ruskola

  • kaksinkertainen Nuorten maailmanmestari
  • edusti Suomea Rion olympialaisissa 2016 49er FX -luokassa yhdessä Camilla Cedercreutzin kanssa
  • pyrkii vuoden 2024 Pariisin olympialaisiin Formula Kite -luokassa.

FREJA Transport & Logistics Oy on Ruskolan pääyhteistyökumppani. Ruskolan matkaa kohti Pariisin olympialaisia voi seurata sosiaalisesta mediasta tunnisteella #NoorafoilingwithFREJA

Uutiset