Avoin työpaikka: huolitsija meriliikenteeseen


FREJA Transport & Logistics on Pohjoismaiden suurimpia yksityisessä omistuksessa olevia kuljetus- ja logistiikkayrityksiä. FREJA on Suomessa tutkitusti kansainvälisten kuljetusten ja huolinnan paras palveluntarjoaja.

FREJAn tarjoamiin kuljetusmuotoihin kuuluvat kansainväliset maantiekuljetukset, merikuljetukset ja lentorahti. Hoidamme myös vaativia projektikuljetuksia eri puolilla maailmaa.

FREJAlla on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Puolassa ja Kiinassa. Toimipisteitä on 32. Yhtiömme palveluksessa toimii n. 960 työntekijää. Suomen FREJA työllistää noin 60 alansa ammattilaista.

Toimistomme sijaitsevat Turussa (pääkonttori), Vantaalla, Kruunupyyssä ja Vaasassa.

Tehtävänkuvaus

Kuljetustilauksien lisääntyessä ja yrityksemme kasvaessa haemme meriliikenteeseen huolitsijaa.

Tehtävä on vakituinen ja kokopäiväinen, aloitus sopimuksen mukaan. Asemapaikkasi on FREJAn Vantaan toimisto.

Paikkaa täyttäessämme emme katso kokemusvuosia, vaan haemme ennen kaikkea frejalaisten joukkoon sopivaa ja osaavaa merikuljetusten ammattilaista.

Tarjoamme

  • haasteellisen ja mielenkiintoisen työn kansainvälisessä ja vakavaraisessa yrityksessä
  • nuorekkaan ja motivoituneen työporukan ja työkavereiden sekä esimiehen täyden tuen
  • avoimen ja kannustavan yrityskulttuurin
  • hyvän perehdytyksen ennen töiden alkua ja pääset työskentelemään mukavan pienessä tiimissä
  • kilpailukykyisen palkan ja hyvät työsuhde-edut (mm. hyvä työterveyshuolto, lounasetu)
  • mahdollisuuden kehittyä vaativampiin tehtäviin.

Odotamme hakijalta

  • työkokemusta merikuljetuksista muutamia vuosia tai muun kokemuksen kautta valmiuksia toimia meriliikenteen huolitsijana
  • ymmärrys kansainvälisestä kaupasta on eduksi
  • kykyä itsenäiseen työskentelyyn, oma-aloitteisuutta ja paineensietokykyä
  • tietokoneohjelmien hyvää hallintaa ja oppimiskykyä
  • asiakaspalveluhenkisyyttä
  • tulliasioiden osaaminen on eduksi
  • kielitaitoa: englannin kielen taito on välttämätön, ruotsin osaaminen on eduksi.

Lisätietoja merikuljetusten huolitsijan ja liikenteenhoitajan avoimesta paikasta antaa: Jarkko Lamminpää puh. +358 400 134 540. Hakemukset osoitteeseen rekry@freja.fi sunnuntaihin 24. lokakuuta mennessä. Viestin otsikoksi: Hakemus huolitsija meriliikenteeseen.
Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten lähetä hakemuksesi pikimmiten.

Jarkko Lamminpää

Overseas Director
Finland
+358400 134 540
jarkko.lamminpaa@freja.fi

Uutiset