Avoin työpaikka: huolitsija / liikenteenhoitaja meriliikenteeseen



Kuljetustilauksien lisääntyessä ja yrityksemme kasvaessa haemme meriliikenteeseen huolitsijaa / liikenteenhoitajaa.


FREJA Transport & Logistics on Pohjoismaiden suurimpia yksityisessä omistuksessa olevia kuljetus- ja logistiikkayrityksiä. FREJA on Suomessa tutkitusti kansainvälisten kuljetusten ja huolinnan paras palveluntarjoaja.

FREJAlla on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Puolassa ja Kiinassa. Toimipisteitä on 32. Yhtiömme palveluksessa toimii n. 960 työntekijää. Suomen FREJA työllistää noin 60 alansa ammattilaista.

Toimistomme sijaitsevat Turussa (pääkonttori), Vantaalla ja Vaasassa.

Tehtävänkuvaus

Valtaosa Suomen ulkomaankaupan tavaravirroista kulkee meriteitse. Kuljetustilauksien lisääntyessä ja yrityksemme kasvaessa haemme meriliikenteeseen huolitsijaa / liikenteenhoitajaa.

Tehtävä on vakituinen ja kokopäiväinen, aloitus sopimuksen mukaan. Asemapaikkasi on FREJAn Vantaan toimisto.

FREJAn tarjoamiin kuljetusmuotoihin kuuluvat kansainväliset maantiekuljetukset, merikuljetukset ja lentorahti. Hoidamme myös vaativia projektikuljetuksia eri puolilla maailmaa.

Paikkaa täyttäessämme emme katso kokemusvuosia, vaan haemme ennen kaikkea frejalaisten joukkoon sopivaa ja osaavaa merikuljetusten ammattilaista.

Tarjoamme

  • haasteellisen ja mielenkiintoisen työn kansainvälisessä ja vakavaraisessa yrityksessä
  • nuorekkaan ja motivoituneen työporukan ja työkavereiden sekä esimiehen täyden tuen
  • hyvän perehdytyksen ennen töiden alkua ja pääset työskentelemään mukavan pienessä tiimissä
  • kilpailukykyisen palkan ja hyvät työsuhde-edut (mm. hyvä työterveyshuolto, lounasetu)
  • mahdollisuuden kehittyä vaativampiin tehtäviin.

Odotamme hakijalta

  • työkokemusta merikuljetuksista muutamia vuosia
  • kykyä itsenäiseen työskentelyyn, oma-aloitteisuutta ja paineensietokykyä
  • hyvää tietoteknistä osaamista
  • asiakaspalveluhenkisyyttä
  • tulliasioiden osaaminen on eduksi
  • kielitaitoa: englannin kielen taito on välttämätön, ruotsin osaaminen on eduksi.

Lisätietoja merikuljetusten huolitsijan ja liikenteenhoitajan avoimesta paikasta antaa: Jarkko Lamminpää puh. +358 400 134 540. Hakemukset osoitteeseen rekry@freja.fi 28.2. mennessä. Viestin otsikoksi: Hakemus huolitsija / liikenteenhoitaja.
Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten lähetä hakemuksesi pikimmiten.

Uutiset