Pyydä yrityksellesi tarjous kansainvälisestä kuljetuksesta













    This site is protected by reCAPTCHA and the Google
    Privacy Policy and Terms of Service apply.

    fi

    Ahtausalan lakko on päättynyt, lakon vaikutukset jatkuvat


    Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n ahtausalan lakossa saavutettiin sovinto 1. maaliskuuta illalla. Syntynyt sopimus päättää kaikki työtaistelutoimet välittömästi ja töihin palataan niin pian kuin mahdollista. AKT:n mukaan ahtaajien tulee kuitenkin viimeistään palata lauantaina 4. maaliskuuta alkavaan normaaliin työvuoroon.

    Lakko alkoi 15. helmikuuta.

    - Vaikka kuljetukset käynnistyvät ja ahtaustoiminta normalisoituu, kun ahtaajat palaavat töihin, menee valitettavasti aikaa, että tilanne normalisoituu. Toimitusketjut ovat nyt sekaisin lakon vuoksi. Uudelleenorganisointi sekä paras mahdollinen reitittäminen vie aikaa, FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmas sanoo.

    Tavaraa on satamissa odottamassa laivaamista ja lastien laivaamiseen menee oma aikansa.

    - Parhaan tiedon oman kuljetuksen tilanteesta saa omalta yhteyshenkilöltään.