Tutkitusti kansainvälisen kuljetusalan parasta palvelua Suomessa

Olemme kansainvälinen kuljetuskumppani, huolintaliike, joka välittää asiakkaistaan. Haluamme olla alamme paras palveluntarjoaja, joka on asiakkaidensa tavoitettavissa. Meiltä saat aina kuljetusratkaisut kansainvälisiin kuljetustarpeisiin.  Olivatpa ne tarpeet maantiekuljetuksia, vaativia projektikuljetuksia tai meri– tai lentorahtia.

Matti Urmas
FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja.

Suomessa yleisarvosanamme on kansainvälisten kuljetusten toimialan paras.  Taloustutkimuksen tutkimuksessa meitä kiitetään erityisesti yhteydenpidosta, ongelmatilanteiden ratkaisukyvystä ja lupausten pitämisestä.

Taloustutkimuksen asiakastyytyväisyystutkimuksessa kysytään päättäjien mielipiteitä.

Viesti on sama kuin omassa asiakaskuuntelussamme. Asiakkaiden mielestä vahvuuksiamme ovat laaja verkosto, nopeat vastaukset tarjouspyyntöihin ja toimintavarmuus.
— Olen erittäin iloinen, että asiakkaamme ovat olleet näin tyytyväisiä palveluumme ja luottavat meihin kansainvälisissä kuljetuksissaan. Me haluamme ratkaista asiakkaidemme kuljetushaasteet yhdessä heidän kanssaan, FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmas sanoo.

Ulkoiset haasteet ovat toimintaolosuhteita, joille emme voi mitään. Me FREJAlla haluamme omalla ammattitaidollamme ja osaamisellamme auttaa yritystäsi menestymään kansainvälisessä kaupassa. Muuttuneessa maailmassa on äärimmäisen tärkeää valita juuri se oikea ja luotettava kumppani kansainvälisiin kuljetuksiin.

— Tavoitteenamme on olla kansainvälisten kuljetusten paras palveluntarjoaja. Ratkaisemme kuljetustarpeet asiakkaan lähtökohdista ja pyrimme optimoimaan kuljetukset asiakkaan tarpeiden mukaan, Urmas kertoo.

Maantiekuljetusten lisäksi FREJA hoitaa kansainvälisiä kuljetuksia meri- ja lentorahtina

Meiltä onnistuvat kansainvälisten maantiekuljetusten sekä meri- ja lentorahdin lisäksi myös vaativat erikoiskuljetukset. Maantiekuljetuksissa palveluvalikoimassamme ovat lisäksi nopeat express-kuljetukset, joissa ei ole tiukkoja kuljetuksen kokorajoituksia. Helmikuussa 2021 FREJA osti Pohjanmaalta lämpötilasäädeltyihin kuljetuksiin erikoistuneen TL Transin. Yritysoston myötä noin 850 kapellitrailerin kuljetuskapasiteettimme kasvoi noin 100 lämpösäädellyllä trailerilla (reefer).

Pitkäaikaisten kuljetussopimusten lisäksi palvelemme kaikentyyppisissä päivittäisissä kuljetustarpeissa.

– Paras tulos saavutetaan pitkäaikaisissa kumppanuuksissa, silloin toimintamme kehittyy tukemaan parhaiten asiakkaan kuljetustarpeita, Urmas toteaa.

Yrityksenä olemme selvinneet niin IT-kuplasta kuin vuoden 2009 finanssikriisistäkin. Vallitseva maailmantaloudellinen epävarmuus ja talouden haasteet ovat toimintaympäristön muutoksia, joista Urmas sanoo yrityksen selviävän samalla reseptillä kuin aikaisemminkin: henkilökunnan ammattimaisella asenteella ja osaamisella.
Suomessa olemme lyhyessä ajassa nousseet kansainvälisten kuljetusten toimialan merkittävien yritysten joukkoon kovan kilpailun markkinassa.  Kasvu on saavutettu hyvällä ja pitkäjänteisellä työllä – emme ole Suomessa kasvaneet yritysostoin ennen vuotta 2021.

Menestyksen takana ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökunta

Matti Urmaksen mukaan FREJAn menestys perustuu ammattitaitoiseen,  sitoutuneeseen ja motivoituneeseen henkilökuntaan. Huolitsijan ja liikenteenhoitajan työ kansainvälisessä ympäristössä vaatii alakohtaisen osaamisen ja kielitaidon lisäksi keskittymistä ja erinomaista ongelmanratkaisukykyä.

Vaativassa asiantuntijatyössä kollegiaalisuus ja hyvien käytäntöjen jakaminen ovat tekemisen kulmakiviä, kun kuljetusten pitää liikkua maasta toiseen maalla, merellä ja ilmassa.
Vaihtuvuus on meillä pientä, ja frejalaiset saavat kehittyä työrooleissaan kohti vaativampia tehtäviä.
– Frejalaiset tekevät joka päivä parhaansa niin asiakkaan kuin FREJAnkin kannattavan toiminnan eteen. Reittien ja käytettävissä olevan kapasiteetin optimointi on avainasemassa yrityksen toiminnan kannattavuudessa, mutta ajattelen tätä myös laajemmin: osana vastuullista yritystoimintaa, jossa myös ympäristövaikutukset minimoidaan.

Matti Urmaksen mukaan hyvällä yhteistyöllä selvitään myös vaikeista ajoista.

– FREJA on olemassa, jotta voimme yhdessä ratkaista yrityksesi kansainväliset kuljetushaasteet.

Ota meihin yhteyttä, vastaamme pian

Otan mielummin yhteyttä yhteyshenkilön kautta

    Haluaisin kuljetustarjouksenHaluaisin yhteydenoton

    FREJAn uutiskirjeen avulla saat kuulla ensimmäisten joukossa mitä kuljetusten ja logistiikan maailmassa tapahtuu. Saat FREJAn uutiset paikallisella otteella ja vinkit kuljetustesi tehostamiseen suoraan sähköpostiisi. 
    Tilaan FREJA Suomen uutiskirjeen



    FREJA saa lähettää minulle tietoa palveluistaan ja ratkaisuistaan
    Sähköpostilla.Tekstiviestillä.Soittamalla.

    FREJA on Menestyjä

    Tavoitteemme on olla kansainvälisten kuljetusten paras palveluntarjoaja, koosta riippumatta

    FREJA Transport & Logistics on paikallinen kuljetusyhtiö. Pääkonttori on Turussa ja muut toimipisteet Kruunupyyssä, Vantaalla ja Vaasassa. Olemme itsenäinen maayhtiö, osa FREJA-konsernia, joka toimii Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa ja Kiinassa. Voit tutustua kaikkiin Suomen frejalaisiin täällä.

    Ota yhteyttä ja kysy lisää palveluistamme

    Sampo Koulu

    Traffic Director
    Finland
    +35844 293 1836
    +35820 7129 833
    sampo.koulu@freja.fi

    Tommi Ruusumo

    Sales Director
    Finland
    +358400 134 592
    tommi.ruusumo@freja.fi

    Vesa Ahlstedt

    Key Account Manager
    Finland
    +358 40 502 7395
    vesa.ahlstedt@freja.fi

    Bengt Lodenius

    Traffic Manager Scandinavia
    Finland
    +35840 577 9267
    +35820 712 9858
    bengt.lodenius@freja.fi

    Jarkko Lamminpää

    Overseas Director
    Finland
    +358400 134 540
    jarkko.lamminpaa@freja.fi