Suomen purjehdusmaajoukkue luottaa FREJAn osaamiseen

Haaste

Suomen purjehdusmaajoukkue viettää vuodessa jopa yli 200 päivää ulkomailla. Purjehtijat harjoittelevat ympäri vuoden eri puolilla maapalloa sääolosuhteista riippuen ja kaluston pitää liikkua heidän mukanaan. Laajan ja huolellisesti rakennetun verkostomme ansiosta pystymme vastaamaan kaikkiin logistisiin haasteisiin maasta ja maanosasta riippumatta. Välineiden ja varusteiden kuljettaminen oikeaan paikkaan oikeaan aikaan vaatii huippuluokan logistiikkaosaamista.

Ratkaisu

Purjehdusmaajoukkueen ja FREJAn yhteistyö alkoi syksyllä 2014.  Rion olympialaisten jälkeen yhteinen matka jatkuu kohti Tokion vuoden 2020 olympialaisia.

– Jokaisessa maassa, jossa olympialaiset järjestetään, on omat tullaukseen, kuljetukseen ja varastointiin liittyvät haasteensa. Esimerkiksi Japanissa joukkueen kaluston kuljetukseen käyttämää konttia ei voi käyttää varastona, koska se lasketaan väliaikaiseksi varastorakennukseksi ja vaatisi rakennusluvan sekä ankkuroinnin maahan. Japanissa on kovia taifuuneja, joten tämä on luonnollisesti tärkeä turvallisuuskysymys, maajoukkueen kuljetuksista vastaava lentorahtipäällikkö Jarkko Lamminpää FREJAlta kertoo.

Rion olympialaiset olivat heti todellinen testi

Esimerkki FREJAn osaamisesta saatiin vuonna 2014 heti yhteistyön alkumetreillä, kun koko maajoukkue suuntasi Espanjan Santanderiin olympialuokkien MM-regattaan. Osa purjehtijoista halusi lähettää kalustoaan edelleen Rioon loppuvuoden harjoitusleirejä silmälläpitäen, kun taas osa kalustosta palasi Helsinkiin. Lisäksi uutta kalustoa oli matkalla Uudesta-Seelannista suoraan Brasiliaan.

FREJA hoiti suomalaistiimien veneet, trailerit ja autot Helsingistä Santanderiin, mistä varusteet lähetettiin edelleen meriteitse Brasiliaan.

Varusteiden saapuessa perille FREJA pitää aina huolen siitä, että vastaanottavassa päässä kalusto luovutetaan oikeille henkilöille. Riossa kalustoa vastaanottamassa oli kansainvälisen olympiakomitean logistiikkakumppani, joka oli saanut FREJAlta tarkan ohjeistuksen purjehtijoiden varusteiden toimittamisesta Wärtsilän paikalliseen toimipisteeseen. Maajoukkueen toisena logistiikkakumppanina toimiva Wärtsilä varastoi purjehtijoiden kalustoa ja huolehtii siitä olympialaisiin saakka.

Tulokset

Purjehdusmaajoukkueen logistiikkatarpeet muodostavat monitahoisen kokonaisuuden, ja yhteistyö FREJAn ammattilaisten kanssa tuo suurta helpotusta joukkueen arkeen.

”Me olemme luottaneet FREJAn palveluihin jo vuosia, ja maajoukkuepurjehtijat voivat nyt logistiikan osalta nukkua yönsä rauhassa. FREJA täydentää upeasti yhteistyökuviotamme. Nyt olympiaedustajiemme veneet saadaan turvallisesti perille Wärtsilän Niteroin toimipisteeseen ja ne ovat meillä tallessa silloinkin, kun purjehtijat ovat Suomessa.”

Atte Palomäki, viestintäjohtaja, Wärtsilä

”Me haluamme omalta osaltamme olla tukemassa purjehtijoita kovien tavoitteiden saavuttamisessa ja meillä on mahdollisuus tehdä se oman erikoisosaamisemme kautta.”

Matti Urmas, Managing Director, FREJA Finland 

Miten voimme auttaa?

Pyydä tarjous