Liiketoimintasi sujuu, kun kuljetuksesi sujuvat

Kun teet yhteistyötä kanssamme, lähetyksesi saapuvat perille ajallaan. Maantiekuljetukset liikkuvat sujuvasti, sillä meillä FREJAlla on omat strategisesti sijoitetut toimipisteet Pohjoismaissa ja Puolassa sekä vahva eurooppalaisten yhteistyökumppanien verkosto. Kauttamme saat hoidettua onnistuneet ja monipuoliset kuljetukset kaikkialle Eurooppaan ja Euroopasta Suomeen.

Rahtisi saapuu perille oikeaan aikaan. Tämän varmistamme monipuolisella maantiekuljetuskalustollamme sekä säännöllisillä lähdöillä kaikkialle Eurooppaan.

Perusreittejä ajetaan pitkin Eurooppaa lähes päivittäin. Perusrungon käyttäminen, etenkin alkuviikosta, on edullisin vaihtoehto silloin kun kuljetuksellasi ei ole erityistä kiirettä.

FREJAn reittiverkosto ja alihankkijakontaktit kattavat myös koko Euroopan alueen, eli kuljetuksesi lähtö- tai päätepisteellä ei ole merkitystä. Lasti kulkee niin Kanaalisaarilta Italiaan kuin Portugalista Romaniaankin.

Me lisäämme, huollamme ja uusimme kalustoamme säännöllisesti, jotta maantiekuljetukset sujuvat varmasti. Tällä hetkellä käytössämme on noin tuhatkunta traileria.

Miten voimme auttaa?

Pyydä tarjous

Tarjoamme rahdin rekkakuljetuksen koosta ja painosta riippuen eri kokoisia kuorma-autorahteja: täyskuorma-, osakuorma- ja kappaletavarakuljetuksia maanteille.

Maantiekuljetuksella rahtisi kulkee sujuvasti Suomessa ja Manner-Euroopassa.

Meiltä onnistuvat myös erikoiskuljetukset painaville, suurille tai muuten haastaville rahdeille. Tarjoamme myös Express– ja lämpösäädeltyjä kuljetuksia.

Kokonaisvaltaisena logistiikkatalona hoidamme aina yhtä luotettavasti sekä yksittäiset rahtilähetykset että toistuvat rahtitoimitukset samalla ammattitaidolla ja innolla. Oli kyseessä sitten kumipyöräkuljetus, lento- tai merirahti.

Jokapäiväisessä toiminnassamme logistiikka-asioissa teemme jatkuvasti töitä saadaksemme prosesseistamme tehokkaampia ja vähentääksemme ympäristövaikutuksia, ja samalla pidämme yllä logistiikkapalvelujemme korkeaa laatua.

Tavoitteenamme on olla Pohjoismaiden ja Puolan ykkönen logistiikka- ja kuljetusratkaisuissa.

Haluamme olla kaikkein joustavin ja luotettavin maantiekuljetusten kokonaisvaltainen palveluntarjoaja, ja olemme valmiita panostamaan visiomme toteutumiseen.

Frejalaiset osaavat aina tarjota rahdillesi parhaan mahdollisen kuljetustavan maalla, merellä ja ilmassa.

Express-kuljetukset

Kun kiire on suuri, Express-kuljetuspalvelut hoitavat pienet ja suuret lähetyksesi.

Vaikka kuljetustarve tulisi yllättäen ja toimistoajan ulkopuolella, me hoidamme rahtisi ovelta ovelle. FREJAn Express-kuljetuksilla on lentorahdin nopeus ja maantiekuljetusten joustavuus.

Meillä lisäetuna on lähetyksen sallittu koko.  FREJAn Express-kuljetuksilla ei ole tiukkoja rajoituksia lähetyksen koon suhteen toisin kuin tavanomaisesti lento- tai pikarahdeissa.

Esimerkiksi FREJAn toimitusaika täydelle kuormalle Helsingistä Belgradiin on 6 päivää, mutta Express-palvelumme avulla toimitusaika voidaan lyhentää jopa 3 päivään.

Lämpösäädellyt kuljetukset

Tarjoamme lämpösäädeltyjä kuljetuksia. Thermokuljetuksissamme kuljetusyksikkö on varustettu jäähdytys- tai lämmitystoiminnolla. Kuljetuksesi pääsee määränpäähänsä varmasti oikeassa lämpötilassa.

Kysy lisää omalta yhteyshenkilöltäsi!

Customized solutions resulted in over DKK 1,5 million annual savings for DanSteel

Räätälöidyt ratkaisut toivat DanSteelille yli 200 000 euron vuosittaiset säästöt

Lue referenssi

Ota yhteyttä ja kysy lisää palveluistamme

Tommi Ruusumo

Sales Director
+358 (0)400 134 592

tommi.ruusumo@freja.com

Sampo Koulu

Traffic Director Finland
+358 (0)44 293 1836
+358 (0)20 7129 833
sampo.koulu@freja.com

Logistics icon

Meidän kauttamme saat
RAHDILLESI MYÖS VAKUUTUKSEN.

Oletko vakuuttanut lähetyksesi? Ota vakuutus FREJAn kautta. Kysy lisää yhteyshenkilöltäsi!

Kysy lisää

Me tartumme haasteisiin

Laaja osaamisemme logistiikasta ja kuljetusjärjestelmistä sekä 30 vuoden kokemuksemme auttavat meitä löytämään sinulle parhaan ratkaisun. Kuljetamme rahtisi perille ajoissa, turvallisesti ja sovitussa budjetissa.