Historia

Tanskalaisesta kansainväliseksi kuljetusyritykseksi

FREJA on perustettu Tanskassa vuonna 1985. Toimintamme kuljetuspalveluja tarjoavana yrityksenä alkoi kasvaa vuonna 1990, jolloin toimipaikkamme oli Tanskan Skivessä  ja ostimme tytäryhtiön Kööpenhaminasta. Uudet strategiset hankinnat vuonna 1996 avasivat oven uusille markkinoille. Vuonna 1997 FREJA A/S:stä tuli FREJA Transport & Logistics A/S.

Nimenvaihdos viestitti muille tulevaisuuteen tähtäävästä kuljetus- ja logistiikkayrityksestä, jonka painopiste on kokonaisvaltaisissa logistisissa ratkaisuissa. Tänä päivänä kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksenä toimimme sekä kansainvälisesti että paikallisilla markkinoilla Pohjoismaissa.

FREJA Suomen tarina ulottuu 1940-luvulle saakka

Ensimmäinen yritysostomme Pohjoismaissa tehtiin vuonna 2003, kun ostimme suomalaisen Maa ja Meri Oy:n yhdessä toimitusjohtaja Matti Urmaksen kanssa. Maa ja Meri Oy oli perustettu jo vuonna 1942. Silloin sen tehtävänä oli palvella Suomen puolustusvoimia kuljettamalla ja huolitsemalla sotakalustoa.

Suomen tytäryhtiömme sai nykyisen nimensä FREJA Transport & Logistics Oy vuoden 2009 alussa, jolloin kaikkien FREJA-konsernin yritysten nimet yhtenäistettiin.

Suomalaisen yritysostomme jälkeen FREJA olemme vakiinnuttaneet asemamme myös Ruotsissa ja Norjassa ostamalla tai perustamalla yrityksiä. Tänä päivänä olemmen kansainvälinen tekijä, jolla on toimipisteitä Tanskassa (Skive, Taastrup, Aarhus ja Ballerup), Suomessa (Turku, Vantaa ja Vaasa), Norjassa (Oslo, Bergen, Fjeldbo, Stavanger ja Kristiansand), Ruotsissa (Tukholma, Helsingborg, Jönköping ja Göteborg), Puolassa sekä Kiinassa.

FREJA Suomi on yrityksenä useana vuonna palkittu mm. Kauppalehden Menestyjä-yrityksenä.

Logistiikan ammattilainen kansainvälisillä markkinoilla

Olemme luotettava kuljetus- ja logistiikka-alan kokonaisvaltainen yhteistyökumppani eri aloilla toimiville yrityksille. Konsernillamme on kattavat kansainväliset kuljetusalan yhteistyöverkostot, varastointikapasiteettia, omia tullivarastoja sekä tilaus-, pakkaus- ja jakelupalveluja. Mittavat investoinnit IT-järjestelmiin tuovat palveluun joustavuutta ja läpinäkyvyyttä, joita kuljetusalan asiakkaamme nyt ja tulevaisuudessa odottavat.