FREJA Suomi täyttää 15 vuotta

Julkaistu 01.08.2018

Tänään on kulunut päivälleen 15 vuotta siitä, kun toimitusjohtaja Matti Urmas osti yhdessä FREJA-konsernin perustajan Jörgen Hansenin kanssa Maa ja Meri Oy:n. Tuolloin yrityksessä oli neljä työntekijää ja liikevaihto 2 miljoonaa euroa.

FREJA Transport & Logistics Oy:n juuret ulottuvat 100-vuotiaan Suomen kohtalon vuosiin. FREJA Suomen historia alkaa Suomen jatkosodan ajalta 1942, jolloin helsinkiläinen Nylundin perhe perusti Maa ja Meri Oy -nimisen yrityksen kuljettamaan ja huolitsemaan Suomen Puolustusvoimien sotakalustoa. 

1.1.2009 yhtiö sai nykyisen nimensä FREJA Transport & Logistics Oy, kun kaikkien FREJA-konserniin kuuluvien yritysten nimet yhtenäistettiin ja konserni alkoi rakentaa pohjoismaista FREJA-brändiä.

Tänä päivänä FREJA Transport & Logistics Oy työllistää 55 henkilöä ja sen liikevaihto on 80 miljoonaa euroa. FREJA Suomi on useana vuonna palkittu mm. Kauppalehden Menestyjä-yrityksenä ja työ jatkuu: tavoitteenamme on asiakkaitamme kuuntelemalla kehittyä kokonaisvaltaisten kuljetus- ja logistiikkapalvelujen joustavimmaksi ja luotettavimmaksi kumppaniksi Pohjoismaissa. 

Parhaat kiitokset asiakkaillemme saamastamme luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä sekä suuri kiitos Suomen parhaalle henkilökunnalle ensimmäisen 15 vuoden ajalta.

Me löydämme sinulle ratkaisun

Tarvitsetko maantiekuljetusta, merikuljetusta tai lentorahtia, ratkaisua erityisen haastavaan kuljetustarpeeseen tai logistisia palveluja yrityksellesi? Onko sinulla kysyttävää tai kommentoitavaa palveluistamme? Oletko kiinnostunut yrityksestämme tai mahdollisuuksista, joita voisimme tarjota?

Täytä yhteydenottolomake, niin palaamme asiaan!