Asiantuntemus ja laaja palveluvalikoima auttavat Freja-konsernia luomaan vahvoja asiakassuhteita

Julkaistu 07.05.2017

Kuljetus- ja logistiikkapalveluja tarjoavan FREJA Transport & Logistics konsernin vuoden 2016 tulos on tyydyttävä, sillä kaikki avainluvut jatkoivat kasvuaan. Suomen ja Norjan yhtiöiden tulos oli erinomainen. FREJA kehitti vuoden aikana liiketoimintaansa laajentamalla palvelujaan eri kuljetusmuodoissa. Tämä edesauttaa luomaan vahvan pohjan pitkäaikaisille asiakassuhteille.  

 

Hyvä tuloskehitys jatkui vuonna 2016

FREJAn konsernin kokonaisliikevaihto vuodelta 2016 oli 326,4 miljoonaa euroa. Liikevoitto (EBIT) nousi 6,3 miljoonaan euroon, kun se vuonna 2015 oli 5,9 miljoonaa euroa. Tilikauden 2016 tulos ennen veroja nousi 6,2 miljoonaan euroon, kun se vuonna 2015 oli 6,0 miljoonaa euroa.

 

Konsernin oma pääoma kasvoi vuoden 2015 24,7 miljoonasta eurosta 28,4 miljoonaan euroon vuonna 2016. Omavaraisuusaste kasvoi 29,8 %:sta 33,9 %:in vuoden 2016 lopulla ja kaikki avainluvut paranivat. Suomen ja Norjan yhtiöissä kehitys oli erittäin positiivista, Ruotsin yhtiö ei sen sijaan saavuttanut vuodelle asetettuja odotuksia. Tanskan yhtiö on investoinut uusille liiketoiminta-alueille kuten projektikuljetuksiin ja lentorahtiin. Yhtiön Kiinan tytäryhtiö on ollut toiminnassa maaliskuusta 2016 ja menestyi ensimmäisenä vuotenaan odotettua paremmin.  

 

FREJA on valmis vastaamaan kaikkiin asiakkaiden logistiisiin tarpeisiin

Vuonna 2016 kokonaisliiketoiminta vahvistui uusille liiketoiminta-alueille tehtyjen investointien ansiosta entisestään. FREJA on panostanut mm. projektikuljetuksiin ja lentorahtiin ja FREJA Tanska on perustanut ainutlaatuisen Pharma-divisioonan. Lisäksi FREJA Suomen kansainväliset maantiekuljetukset kasvoivat erityisen vahvasti.  

 

”Olemme vakuuttuneita siitä, että pitkäaikaisten kumppanuuksien rakentaminen asiakkaidemme kanssa luo win-win-tilanteen kaikille osapuolille. Kun tutustumme asiakkaan arvoketjuun perusteellisesti, pystymme tarjoamaan räätälöidyn ratkaisun, joka vastaa asiakkaan logistiikkatarpeita ja optimoi logistiikan. Luottamus ja ammattitaito ovat yhteistyön avainsanoja. Vastuun ottaminen on luonnollinen osa Frejan toimintatapaa. FREJAa on aina johdettu vankkojen arvojen pohjalta. Työskentelemme joka päivä hyödyttääksemme asiakkaitamme ja varmistaaksemme, että kehitymme yhdessä päivä päivältä”, sanoo FREJA-konsernin johtaja Jørgen Hansen.

 

Parantamisen varaa on vielä

”FREJAn konserni saavutti tyydyttävän tuloksen vuonna 2016, mutta parantamisen varaakin on. Meidän on koko ajan haastettava itsemme säilyttääksemme suunnannäyttäjän asemamme. Tavoitteemme on kehittää liiketoimintaamme edelleen vuonna 2017”, Jørgen Hansen toteaa lopuksi.

 

Lisätietoja antavat:

FREJAn konsernin johtaja Jørgen Hansen, puhelin +45 96 70 51 01 tai s-posti jh@freja.com

FREJA Suomen toimitusjohtaja Matti Urmas, puhelin +358 400 244 044 tai s-posti matti.urmas@freja.com

Jørgen J. Hansen
Group CEO
Direct: +45 9670 5101
Mobile: +45 4019 5288
Ota yhteyttä
Matti Urmas
Managing Director
Direct: +358 (0)20 7129 830
Mobile: +358 (0)400 244 044
Ota yhteyttä

Me löydämme sinulle ratkaisun

Tarvitsetko maantiekuljetusta, merikuljetusta tai lentorahtia, ratkaisua erityisen haastavaan kuljetustarpeeseen tai logistisia palveluja yrityksellesi? Onko sinulla kysyttävää tai kommentoitavaa palveluistamme? Oletko kiinnostunut yrityksestämme tai mahdollisuuksista, joita voisimme tarjota?

Täytä yhteydenottolomake, niin palaamme asiaan!